keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Ranskalainen vuokaleipä


Tämän reseptin alkuperäisversio on julkaistu Glorian ruoka & viini -lehdessä nimellä Ranskalainen tomaatti-oliivikakku. Jätin alkuperäisen ohjeen oliivit pois, vähensin hieman aurinkokuivattujen tomaattien määrää ja lisäsin tuoretta basilikaa ja korvasin jogurtin piimällä. Kokemattomille leivänleipojille tämä on aivan ehdoton ykkösresepti: ei taikinan nousemisen odottelua, ei vaivaamistä - ja lopputulos on silti varsin vaikuttavan näköinen! Nostatuksesta huolehtii leivinjauhe. Tästä ohjeesta saat 2 vuokaleipää. Lehti vinkkasi, että leivän voi paistaa leivinpaperissa ja myös tarjoilla tässä kääreessään, joka lisää sen koristeellisuutta. Rypistin paperin ensin palloksi, jonka jälkeen se oli helpompi muotoilla vuoan malliseksi. Tarvitset kaksi syvää suorakaiteenmuotoista leipävuokaa.


Ranskalainen vuokaleipä

8 kananmunaa
4 dl piimää tai maustamatonta jogurttia
2 tl sokeria
1 tl suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
9 dl vehnäjauhoja
3,5 tl leivinjauhetta
kourallinen tuoretta basilikaa silputtuna
200g emmentaljuustoraastetta
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna

1. Laita uuni kuumenemaan noin 170 asteeseen
2. Vuoraa kaksi suorakaiteen muotoista syvää leipävuokaa leivinpaperilla
3. Yhdistä piimä, munat, suola, sokeri ja pippuri ja vatkaa tasaiseksi
4. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää jauhoseos taikinaan
5. Lisää loput aineet ja sekoita
6. Kaada vuokiin, ripottele päälle hieman vehnäjauhoja ja paista 45-60min kunnes ovat pinnalta kauniin ruskeita eikä tikkuun tartu mitään


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti