keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Savuahvenet omenakastikkeella


Ahti soi vaihteeksi antejaan, vaikka olikin keskikesä. Lähes tusina kunnonkokoisia ahvenia nousi Itämerestä. Nehän piti savustaa, ja kaveriksi jo perinteeksi muodostunutta omenakastiketta - oudon kuuloinen, mutta hämmentävän toimiva yhdistelmä. Pöytään kuuluvat toki myös tillillä maustetut uudet perunat ja salaatti.

Savuahvenet omenakastikkeella

1-2 ahventa/syöjä
merisuolaa
leppähaketta
pari pientä katajanoksaa

1. Perkaa ja pese ahvenet, ripota sisälle merisuolaa ja anna suolaantua matalassa astiassa, jossa on merisuolaa ja sen verran vettä että kalat juuri ja juuri peittyvät
2. Sopiva suolaantumisaika on 4-10h riippuen, kuinka suolaisesta syöjät pitävät; itse suosin noin 4-5h
3. Levitä savustimeen leppähaketta ja asettele katajanoksat hakkeen päälle
4. Huuhdo enimmät suolat ahvenista ja savusta noin 25min tai kunnes rintaevä lähtee nykäisemällä pienen lihapalan kanssa irti, liha on valkoista ja pehmeää mutta edelleen kostean mehukasta

Kastike:
1 prk kermaviiliä
pieni omena raastettuna
5 viipaletta maustekurkkua silputtuna
ripaus sokeria
ripaus suolaa
rouhittua mustapippuria

1. Yhdistä aineet ja anna vetäytyä jääkaapissa
2. Tarjoa kylmänä ahvenien kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti