lauantai 29. tammikuuta 2011

Hunajapossuramen


Ramenin eli Kiinasta vahvasti vaikutteita saaneen japanilaisen nuudelikeittokulttuurin iloja olen ylistänyt jo lukuisia kertoja. Tämä on muunnelma Wagamama Cookbookin ohjeesta "roasted honey pork ramen".

Hunajapossuramen

300g possunfileetä ohuiksi viipaleiksi leikattuna
2 rkl juoksevaa hunajaa
2 rkl soijakastiketta
2 punaista tuoretta chiliä viipaloituna
1 rkl seesamiöljyä
1 rkl muuta kasviöljyä (esim. rypsi)


275g ramennuudeleita tai muita munanuudeleita
1 litra fondista tai Font Du Chef -kuutioista valmistettua kanalientä
2 keltainen paprika viipaloituna
150g sokeriherneenpalkoja
ripaus suolaa
rouhittua mustapippuria
1 punasipuli viipaloituna
2 kourallista mungpavun ituja
3 kevätsipulia silputtuna


1. Kuumenna uuni 220 asteeseen
2. Sekoita hunaja, soija, chiliviipaleet, tuore chili, seesamiöljy ja muu kasvisöljy ja pyöritä possunfileeviipaleet seoksessa
3. Asettele marinoidut viipaleet uuninkestävään matalaan vuokaan ja paista noin 20-30min kunnes rapeita
4. Kuullota öljyssä punasipuli- ja paprikaviipaleet ja sokeriherneenpalot, mausta suolalla ja mustapippurilla
5. Keitä possunfileeviipaleiden kypsyessä nuudelit kypsiksi ja kuumenna kanaliemi kiehuvaksi
6. Nosta kauhallinen nuudeleita tarjoilukulhojen pohjalle
7. Kaada joka kulhoon pari desilitraa kanalientä
8. Nosta kulhoihin nuudelien päälle kouralliset kevätsipulia ja asettele päällimäiseksi pari possunfileeviipaletta; tarjoa samantien kuumana

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Frozen strawberry margarita


Kuten kaikista klassikkojuomista, tästäkin löytyy lukuisia muunnelmia. Likööri voi vaihdella mutta toisena pääalkoholina margaritassa on aina tequila. Tunnetaan suomeksi myös mansikkamargaritana.

Frozen strawberry margarita

4cl tequilaa
2cl Triple sec -likööriä
kourallinen jäitä
5 jäistä pakastemansikkaa
1/2 dl mansikkanektaria tai mansikkasosetta
1cl sitruunamehua
Koristeluun: limeviipale, ruokosokeria


1. Laita tequila, likööri, pakastemansikat, mansikkanektari ja sitruunamehu tehosekoittimeen ja käytä samettiseksi
2. Kostuta drinkkilasin reuna sitruunamehulla ja kasta reuna sokeriin
3. Kaada juoma lasiin ja aseta limeviipale lasin reunaan

Frozen mango daiquiri


Tästä syntyy 2 cocktaillasillista. Mangonektarin sijasta voi kokeilla esim. guava- tai passionhedelmämehua.

Frozen mango daiquiri

2 tuoretta limettiä
3 dl mangonektaria
1 dl vaaleaa kuubalaista rommia
2 rkl ruokosokeria
2 kourallista jäitä


1. Halkaise limetit ja leikkaa niistä 2 siivua koristeiksi laseihin, purista limeteistä mehu talteen lisättäväksi muiden aineiden sekaan
2. Yhdistä aineet tehosekoittimessa ja käytä täydellä teholla hetken
3. Kaada laseihin ja koristele limeviipaleilla

maanantai 24. tammikuuta 2011

Jättikatkarapu-nuudelisalaatti


Chilin määrän voi säädellä makunsa mukaiseksi lisäämällä tai vähentämällä tuoreen chilin määrää, trimmaamalla siemenkiinnikkeet pois (suurin osa kapsaisiinista sijaitsee niissä) tai valitsemalla mahdollisimman mieto chililajike. Tämäntyyppisiä thaiohjeita on kasapäin, tässä oma muunnelmani.

Jättikatkarapu-nuudelisalaatti

500g keitettyjä jättikatkarapuja (jos pyrstöön on jätetty kuorta, perkaa kuorenpalat pois)
1 keltainen paprika pieneksi paloiteltuna
1 sipuli pieneksi paloiteltuna
4 tuoretta kevätsipulia silputtuna
3 kourallista sokeriherneenpalkoja
1-3 pientä tuoretta punaista chiliä viipaloituna
1 dl cashewpähkinöitä
1/2 kurkku pieneksi paloiteltuna
1 ruukku tuoretta korianteria silputtuna
2 tuoreen limetin mehu
6 cm pala tuoretta inkivääriä raastettuna
kasviöljyä paistamiseen
4 rkl thaimaalaista kalakastiketta
mustapippurirouhetta
rouhittua merisuolaa
1 pienehkö pakkaus lasinuudeleita eli riisinuudeleita
Tarjoiluun: papaijaviipaleita, limetinlohkoja


1. Sekoita kulhossa korianteri, limemehu, kalakastike, pähkinät, korianterisilppu ja kevätsipuli
2. Keitä riisinuudelit kypsiksi muttei liian pehmeiksi
3. Wokkaa paprikapalat, inkivääri, chilit ja sipuli pehmeiksi
4. Lisää wokkiin jättikatkaravut, mausta suolalla ja pippurilla, kääntele hetki jotta ne lämpiävät ja ota wokki pois liedeltä
5. Lisää salaattikulhoon nuudelit ja rapu-kasvisseos
6. Koristele papaijalla ja limettilohkoilla

lauantai 22. tammikuuta 2011

Entrecote bataatti-porkkanasoseella


Entrecote on etuselän paikkeilta leikattu ulkofileepihvi; erikoisuutena on ulkofileen tunkeutuminen etuselkäpalan sisään jolloin pihvissä näkyy lihasten välistä rajaa. Stockmannilla oli tällaista herkkua tarjouksessa (kaksi valtaisaa pihviä laadukkaasta pihvilihasta viidellä eurolla!) joten pitipä sitä ruveta toki vässämään. Kaverikseen pihvit saivat makeahkon juuressoseen, höyrytettyjä ja sitten hetken aikaa pannulla kuullotettuja parsanvarsia ja sokeriherneenpalkoja sekä vuonankaali-tomaattisalaatin.

Entrecote bataatti-porkkanasoseella

2 entrecote-pihviä
1 keskikokoinen bataatti paksuina viipaleina
4 porkkanaa 
1 dl kevytmaitoa
ripaus korianteria
merisuolaa
mustapippuria
voita
öljyä


1. Keitä bataattiviipaleet ja porkkanat kypsiksi; anna pihvien lämmetä huoneenlämpöisiksi
2. Soseuta, lisää maito ja nokare voita sekä korianteri mustapippuria ja suolaa maun mukaan
3. Kuumenna tilkka öljyä ja nokare voita paistinpannulla
4. Paista entrecotet noin 2-4min/puoli (entrecotepihvit ovat paksuja joten jollet halua medium miinusta kannattaa ihan reippaasti antaa olla ainakin sen 3min), pippuroi ja suolaa aina ylöspäin oleva puoli; käännä vain kerran etteivät nesteet karkaa
5. Tarjoa kuumana juuressoseen, salaatin ja muiden haluamiesi kasvislisukkeiden kanssa

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Aasialaishenkinen paahtopaistisalaatti


Etenkin Thaimaasta löytyy runsaasti ruokaisia salaattiohjeita, joissa proteiininlähteenä toimii paistityyppinen naudanliha. Tähän salaattiin lisäsin pientä aasialaisvivahdetta.

Aasialaishenkinen paahtopaistisalaatti

300g kylmää paahtopaistia pieneksi suikaloituna
2 rasiaa kirsikkatomaatteja
1 ruukku rucolaa
1 ruukku vesikrassia
2 pientä friseesalaatinpäätä
1 kerä sileälehtistä keräsalaattia
200g kotijuustoa kuutioituna
1 porkkana raastettuna
2 dl mungpavun ituja
2 rkl seesaminsiemeniä
2 rkl öljysäilöttyjä aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna
1 tl mustapippurirouhetta
ripaus rouhittua merisuolaa


Kastike:
4 rkl kermaviiliä
1 rkl sweet chili saucea
1/2 rkl mietoa sinappia 
1 tl limettimehua
1 tl viinietikkaa (esim. omena)
2 rkl oliiviöljyä (esim. basilikamaustettu)

maanantai 17. tammikuuta 2011

Vuonankaali-tomaattisalaatti


Mukava lisäke esimerkiksi pihville. Jos tähän lisää broileria, katkarapuja tai esimerkiksi kikherneitä syntyy kevyt pääruokasalaatti.

Vuonankaali-tomaattisalaatti


5dl vuonankaalia pestynä ja pilkottuna
2 dl punasikurisalaattia pestynä ja pilkottuna
2 rkl öljyyn säilöttyjä aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuina
1 rasia kirsikkatomaatteja silputtuna
2 rkl kurpitsansiemeniä
6 marinoitua valkosipulinkynttä silputtuna
1 tl mustapippurirouhetta
1 rkl viinietikkaa (esim. hilla- tai omenamaustettua)
3 rkl hyvää oliivi- tai muuta öljyä (avocadoöljy käy erinomaisesti)

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Minttusuklaatryffelit


Ohje on muunnelma Carole Bloomin "Bite-size desserts" -kirjan ohjeesta Bittersweet chocolate-mint truffles. Maku on täyteläisen yrttiminttuinen, kaukana siitä esanssisesta töhnästä joita kaupan minttusuklaakonvehdit sisältävät.

Minttusuklaatryffelit

340g tummaa suklaata
3 dl kuohukermaa
1/2 dl tomusokeria
1 ruukku tuoretta minttua
2 dl kaakaojauhetta


1. Vuoraa neliömäinen pieni vuoka alumiinifoliolla
2. Kuumenna kerma kiehuvaksi korkeareunaisella paistinpannulla ja lisää mintunlehdet
3. Poista pannu tulelta, peitä ja anna hautua 15min
4. Palauta pannu levylle, kuumenna kiehuvaksi ja poista mintunlehdet
5. Pilko suklaa pieneen kulhoon ja kaada kuuma kerma päälle, sekoita tasaiseks tahnaksi
6. Peitä kelmulla ja jäähdytä kunnes leikattavan kiinteää (1-4 tuntia)
7. Leikkaa neliömäisiksi paloiksi ja kieritä kaakaojauheessa