sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Suklaa-pekaanipiirakka


Olen suorastaan odottanut sopivaa tilaisuutta, jolloin saisin leivottua ja samalla blogia varten valokuvattua tämän vakiohjeeni. Jos pitäisi tarjota parasta mitä osaan, valitsisin tämän. Tämä ei ole hyvää, vaan poikkeuksellisen fantastista (älkääkä minua uskoko, kysykää tätä syöneiltä kavereilta). Kalorinlaskijat älkööt vaivautuko, jo ainesosaluettelon lukeminen romuttaa minkä tahansa dieetin.

Ohje on Linda Collisterin keittokirjasta "Suklaa". Olen hieman oikaissut kohdassa, jossa pelkkää taikinapohjaa paistetaan herneillä täytettynä uunissa, ja sitten vielä uudelleen herneet poistettuna. Useammankin kokeilukerran jälkeen voin taata, että hernevaihe vaikuttaa lähinnä ulkonäköön, ei koostumukseen. Samaan tulokseen pääsee, kun vain alunperinkin kaulii taikinan tosi ohueksi. Piirakan kanssa kannattaa ehdottomasti tarjota vaniljajäätelöä, nimenomaan sen kylmyys tuo ne loputkin aromit esille. Vaniljakastike on paljon kehnompi vaihtoehto. Älä korvaa pekaanipähkinöitä muilla pähkinöillä!

Suklaa-pekaanipiirakka

Pohja:
2,75dl vehnäjauhoja
hyppysellinen suolaa
1 rkl sokeria
115g suolatonta voita pieniksi paloiksi leikattuna (ei sulatettuna)
1 munankeltuainen


1. Sekoita vehnäjauhot, suola, sokeri ja voi yhteen ja vaivaa kunnes koostumus muistuttaa pieniä leivänmuruja
2. Lisää keltuainen ja sekoita tasaiseksi
3. Laita taikinapallo vartiksi jääkaappiin
4. Lämmitä uuni 180 asteeseen
5. Kauli taikina ohueksi ympyräksi ja vuoraa sillä matalareunainen pyöreä paistovuoka
6. Laita taikinoitu vuoka hetkeksi jääkaappiin
7. Paista 12min uunissa ja anna jäähtyä sillä aikaa kun teet täytteen


Täyte:
45g suolatonta voita pehmenneenä ja pieniksi paloiksi leikattuna
125g muscovado- tai demerarasokeria (tavallinen hienosokerikin käy)
1,5dl siirappia
3 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria (tai 1 tl Bourbon vanille -jauhetta)
100g tummaa suklaata sulatettuna
100g pekaanipähkinöitä (itse käytän yleensä noin 160g)


1. Sekoita voi, sokeri ja siirappi tasaiseksi tahnaksi
2. Lisää munat vatkaten ne joukkoon
3. Lisää vaniljasokeri ja sulatettu suklaa ja sekoita tasaiseksi
4. Lisää pähkinät
5. Kaada seos taikinapohjan päälle ja paista 30-35min 180 asteessa
6. Anna jäähtyä hieman jolloin täyte vajoaa sopivasti
7. Tarjoa lämpimänä vaniljajäätelön kanssa

1 kommentti:

  1. Olen tässä koko aamupäivän selaillut nettiä, ja löysin sattumalta blogisi. Hieno blogi, pakko sanoa, ja en voi muuta kuin ihmetellä, miten en ole ennen blogiisi törmännyt! Tähän piirakkaan kommentoin yksinkertaisesti sen takia, että tuota todennäköisesti päädyn tekemään huomenna eräisiin juhliin, joihin olen pitkään pohtinut sopivaa reseptiä.

    VastaaPoista